Ilmestynyt:
02 / 2014
Sivumäärä:
314
Koko:
145 x 210 mm
Kuvittanut:
Markus Pyörälä

Granta 2: Outo

Sisällys

Naomi Alderman, Pian meidän päivinämme

Don DeLillo, Riutuja

Joshua Ferris, Pelotat enemmän

Daniel Galera, Hyöky

Mark Haddon, Ase

Virpi Hämeen-Anttila, Suomalainen metsä

Juhani Karila, En minä sinusta mitään tiedä

Katja Kettu, Punikkitatti

Sami Lopakka, Uudet lasit

David Mitchell, Tammikuumies

Haruki Murakami, Thaimaa

Sofi Oksanen, Outoa puhetta

Ville Ranta, Vähän kuolemasta

Harry Salmenniemi, Putoamisen tunteet

Johanna Sinisalo, Äänettömät Äänet

Zadie Smith, Martha, Martha

Jerker Virdborg, Tapahtuu Karlaplanin metroasemalla

Hannu Väisänen, Eli Zebbahin voikeksit

 

Lue numeron pääkirjoitus:

 

Outo oudon tuntee?

”People are strange when you’re a stranger”, laulaa Jim Morrison The Doorsin kappaleessa. Muukalaiselle muut ihmiset tuntuvat vierailta, oudolle oudoilta. Miten sanan strange tässä sitten suomentaakaan, Morrisonin säe johtaa olennaisen kysymyksen äärelle: jos jokin tuntuu oudolta, kummalta tai vieraalta, mitä se kertoo minusta?

Outouden kokemukset liittyvät yleensä johonkin rajapintaan. Kyse voi olla identiteetin määrittelystä, rajasta itsen ja toisten, meidän ja niiden välillä. Outo liittyy myös kielen rajoihin. Oudon alueelle kuuluvat asiat, joille meillä ei ole nimeä, joiden lokeroinnissa kieli joutuu kiipeliin. Rajoja koetellessaan outo ohjaa meitä kysymään ja kyseenalaistamaan, katsomaan asioita eri näkökulmista.

Suomen Grantan toisen numeron keskiössä ovat kokemukset, jotka väistelevät määritelmiä ja lyövät säröjä vakiintuneisiin käsityksiimme. Toisinaan meidät nykäistään heti kättelyssä suurenkin etäisyyden päähän arkitodellisuudestamme: Naomi Aldermanin novellissa profeetta Elia laskeutuu taivaista tulisten hevosten vetämillä vaunuilla, kun taas Juhani Karila esittelee meille tuntemattomalla planeetalla seikkailevat astronautit nimeltä Vonnegut ja Hemingway. Toisiin teksteihin outous hiipii vähitellen, kun tuttu ja jokapäiväinen alkaa tuntua kummalta – näin esimerkiksi Harry Salmenniemen runosarjassa sekä Ville Rannan sarjakuvassa. Sofi Oksanen puolestaan käsittelee vieraannuttavaa retoriikkaa, jonka uhriksi joutui kokonainen kansakunta. Daniel Galeran romaaniotteessa peilistä katsoo muukalainen.

Hallitsevaksi numerossa nousee juuri vierauden tunne, koetaan sitä sitten suhteessa muihin ihmisiin, työhön, yhteisön kirjoittamattomiin sääntöihin tai omaan itseen. Kaikkein mielenkiintoisinta on ehkäpä se, kun outoa kokemusmaailmaa kuvaava teksti saa lukijan näkemään jonkin tutun, itsestään selvänä pitämänsä asian uudessa valossa. Kysymys ei silloin ole, mikä on outoa, vaan se, mitä oikeastaan pidämme normaalina, tavallisena tai luonnollisena, ja miksi.

Aleksi Pöyry