Ilmestynyt:
09 / 2015
Sivumäärä:
238
Koko:
145 x 210 mm

Granta 5: Venäjä

Sisällys

Masha Gessen, Isoäitini, sensori

Olga Grushin, Isäni muotokuva

Venla Hiidensalo, Olkoon aurinko aina

Ville Hytönen, Maustettua ihraa

Hiromi Kawakami, Blue moon

Sirpa Kähkönen, Keisarien graniittia ja vallankumouksen ruostetta

Angus Macqueen, Selviytyjät

Kseniya Melnik, Noita

Markus Nummi, Kiitos Neuvostoliitto (anteeksi Venäjä)

Angela Pelster, Karatšaijärven pojat

Rein Raud, Täydellisen lauseen kuolema

Ville Ropponen, Krimiläisiä kuvia

Petri Tamminen, Ruotsi

Ljudmila Ulitskaja, Elon povi

Tommi Uschanov, Suhteeni Venäjään

Vitali Vitaliev, Viimeiset kahdeksantoista tippaa

Katariina Vuorinen, Tiedottomuus

 

Lue numeron pääkirjoitus:

 

Selviytyjien maa
Englanninkielisessä Grantassa julkaistiin vuonna 1998 dokumenttiohjaaja Angus Macqueenin reportaasi matkasta, jonka hän teki siperialaiseen Norilskin kaupunkiin Jäämeren rannalle. Teksti on edelleen pysäyttävä kuvaus Stalinin vankileirijärjestelmä Gulagista ja sen vaikutuksista ihmisten elämään vuosikymmeniä myöhemmin. Macqueen päästää ääneen kymmenkunta Norilskin asukasta, jotka päätyivät kaivoskaupungin yhteyteen avatulle vankileirille – joko vankeina tai vartijoina – ja jäivät sinne vielä sittenkin, kun Gulag-järjestelmä lakkautettiin. Heillä ei yksinkertaisesti ollut enää muuta paikkaa minne mennä.

Tässä Grantassa Macqueenin reportaasi julkaistaan nimellä ”Selviytyjät” (suom. Oona Timonen). Kuten alkukielisessä vastineessa ”Survivors”, otsikossa on optimismia, jota kaikesta lohduttomuudesta huolimatta pilkahtelee myös norilskilaisten tarinoissa. Olisihan selviytyjien sijaan voinut hyvin puhua myös uhreista. Otsikko heijastaa ajatusta, että niin kauan kuin on elämää on myös toivoa.

Granta piirtää kuvaa Venäjästä, jossa on jouduttu selviytymään paljosta. Sirpa Kähkönen käsittelee 1900-luvun alussa rakennettuja muutoksen ja vapauden utopioita, jotka romahtivat painajaismaisella tavalla. Masha Gessen kirjoittaa isoäideistään, jotka luovivat elämässä eteenpäin Stalinin valvontakoneiston puristuksessa, ja Ville Ropponen tuo esseessään esiin sorron, jota Krimin niemimaan tataarit ja muut vähemmistöt ovat vuosikymmenten saatossa joutuneet kärsimään. Angela Pelster kuvaa ydinjätteen synnyttämää tuhoa Karatšaijärvellä Uralvuoristossa.

Numero ei kuitenkaan ole pelkkää selviytymistaistelua. Monissa teksteissä iloitaan Venäjään liittyvistä hyvistä ja kauniista asioista, jotka ovat kestäneet aikaa ja säilyneet läpi 1900-luvun mullistusten. Utopioiden romahduksen rinnalla Sirpa Kähkösen esseessä nousee esiin Pietarin ainutlaatuinen lumo ja Anna Ahmatovan yhtä ainutlaatuinen runous. Venla Hiidensalon tekstissä suomalaisen ja venäläisen koulutytön ystävyys syvenee, kun he pyhiinvaeltavat Mihail Bulgakovin kotitalon eteen, ja Markus Nummi kuvaa vetoavasti, miten ihaili lapsena neuvostoliittolaisten jääkiekkoilijoiden ilmiömäistä taituruutta.

Ville Hytönen luonnehtii vironvenäläisyyttä käsittelevässä esseessään venäläisyyden ihailtavampia ominaispiirteitä seuraavasti: ”[Venäläisyys] on myös liikuttavaa huolenpitämistä läheisestä. Se on kauniita sanoja, yhteisiä hetkiä, perheen ensisijaisuutta ja mahtavaa kirjallisuutta.” Tähän tiivistynee jo paljon siitä, minkä ansiosta ja minkä vuoksi ihminen voi selviytyä kaikkein vaikeimmistakin paikoista.

Aleksi Pöyry